Sunnuntaina eräs nainen sai Maijantytär-kirjan. Lupasi lukea myöhemmin. Maanantaina aamulla tuli tekstiviesti, että oltiin menossa 100-sivulla. Tiistaina soitti ja kertoi lukeneensa koko kirjan. Ei ollut voinut lopettaa kesken, koska tarina oli tempaissut niin mukaansa. Hän oli vaan välillä joutunut itkemään, kun se kosketti syvälle sieluun.
Kun luin kirjaa, juoni tempaisi mukaansa ja mielikuvituksessani näin jopa henkilöt, minkänäköisiä he olisivat. Se Alinan sydäntäsärkevä pelko, ettei tule hyväksytyksi, oli koko ajan mukana ja kävi voimakkaasti tunteisiin. Siksi myös empatia, jota pappi osoitti Alinalle, tuntui niin hyvältä.
Annikki Rannanpää, joka on avustanut etsimässä oikeaa murreosioiden kieliasua, on lähettänyt seuraavan kirjoituksen:
MAIJASDOTTER – MAIJANTYTÄR
Kun Ola Österbackan Maijasdotter-kirja hänen isoäidistään Alinasta valmistui, hän antoi sen minulle ja luin kirjan hyvin hitaasti sanakirjan avulla (ruotsin kielen opinnoista oli kulunut 60 vuotta).
Ennätin hyvin sukeltaa elämään 1800-luvun loppupuolelle samoihin paikkoihin, joissa itse lapsena ja nuorena 70 vuotta myöhemmin elin.
Kuljin mielikuvituksessani Alinan mukana kuin hän olisi ollut siskoni.
Kirja kosketti minua syvästi. Se oli eheyttävä, terapeuttinen kokemus. Ymmärrän nyt paremmin omaa sukuani, josta tätä ennen en tiennyt oikeastaan mitään. Oli paljon köyhyyttä ja kurjuutta, mutta esim. luonto oli lohtuna.
Olin saanut muuttaa Maijasdotter-kirjaan lauseita Soinin murteelle ja Maijantytär-kirjassa olen auttanut kääntäjää ”soinintamalla” ne keskustelut, joita käytiin, kun Alina oli vielä Soinissa.
Nostan ”hattua” Alinalle! Hieno nainen!
Annikki Rannanpää